Oikeusvaltion ääriviivat (2017)

66.20 

Juha Raitio

Oikeusvaltio on ajankohtainen keskustelunaihe niin Suomessa kuin maailmallakin, mutta mitä sillä tarkoitetaan?

Teoksen keskeinen väite on, että normatiivisesti ja oikeuskulttuurisesti monitulkintaisella oikeusvaltio-käsitteellä on sekä muodollinen että aineellinen sisältö. Käsitettä lähestytään korostetusti suomalaisesta oikeuskirjallisuudesta ja itsenäisyyden ajan oikeuspoliittisesta kehityksestä käsin, mutta sitä hahmotetaan myös kansainvälisten vaikutteiden (Rechsstaat, l’Etat de droit, Rule of Law) ja EU-oikeuden kautta. Ajankohtainen esimerkki suomalaisesta oikeusvaltiollisuudesta liittyy SOTE-uudistukseen.

Teoksessa luodaan katsaus myös oikeusvaltion ja oikeusvarmuuden väliseen suhteeseen ottaen huomioon oikeusvarmuuden tulkinnat sekä julkisoikeudellisessa että oikeusteoreettisessa akateemisessa keskustelussa. Erilaisten laintulkintamallien erittely johtaa pohtimaan jännitteitä perusoikeusmyönteisen laintulkinnan ja analyyttisen oikeustieteen perusteesien välillä. Teos on siten myös ajankohtainen oikeuspoliittinen puheenvuoro 100-vuotiaan Suomen oikeusvaltiollisuudesta.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Oikeusvaltion ääriviivat (2017)”