Vesioikeus

63.00 

Kuvaus

Kirjoittanut Erkki J. Hollo

Vesioikeudella oikeustieteen alana on useita ulottuvuuksia. Se ei ole aihepiiriltään pelkästään ympäristöoikeudellinen, vaan lainsäädännön tausta on pikemmin elinkeino- ja talousoikeudellinen. Toisaalta vesioikeus on taustaltaan kansainvälistä, joten sen yhteydessä on tarpeen tarkastella myös eurooppaoikeudellisia näkökulmia.

Teos luo katsauksen vesien oikeudelliseen asemaan omistuksen ja muiden varallisuusoikeuksien kannalta sekä vesialueiden hallintasuhteiden kannalta. Se käy läpi muun muassa ennakkovalvonnan osatekijöitä, lupamenettelyä, käyttöoikeuksia ja korvauksia, jälkivalvontaa ja muutoksenhakujärjestelmää. Erityisinä vesioikeuden alueina tarkastellaan vesihuolto-oikeutta, tulvariskien hallintaa ja koskien suojelua.

Teos on tarpeellinen käsikirja kaikille ympäristöoikeuteen erikoistuneille lakimiehille sekä vesi- ja ympäristöasioista vastaaville toimihenkilöille, virkamiehille ja päätöksentekijöille. Teos soveltuu myös oppikirjaksi ympäristöoikeuden opintoihin.

Teos on julkaistu vuonna 2014.